image1

Suomisnäpin oma filosofi.

003 // MAANANTAI


Moro. Näin ne tuppaa sanomaan Tampsussa, Tampereella. Kalevan bussiasemalla mua oli vastassa kaksi tamperelaistunutta kamua. Näitä kahta mulla onkin usein ikävä. Tulihan neljä vuotta vietettyä tiiviisti yhdessä niin töissä kuin vapaa-ajalla. Tän iän suomia hienouksia on, että pääsee verestämään jo muistoja. Näiden kahden kanssa muistoja riittää. Se miten ollaan kohdattu ja tuumittu toisistamme. Se miten ollaan lähennytty ja naurettu monet naurut. Unohtamatta niitä kaikkia yhteisiä retkiä. Näitä tyttöjä on aina mahtava nähdä. Tiedän jo etukäteen, että tulevat hetket pitävät sisällään hupsuttelua ja naurua. Merkityksellisiä keskusteluita ja arvokkaita ajatuksia. Kaikkea tätä hyvässä tasapainossa. Ruoka oli tällä kertaa hyvin keskeisessä roolissa. Pyynikin munkit, viikunalla ja juustolla höystettyä salaattia, raikasta viiniä ja vehnäolutta sekä Tamperelaisittan tietysti siipiä. Paljon siipiä. Sunnuntaiaamun hartaasti nautittu brunssi hiveli täydellisyyttä. 

Keskeisimmässä roolissa kuitenkin oli elämä. Voiko elämässä saavuttaa kaiken? Mitä vaaditaan, että saavutan tasapainoisen ja eheän minän? Tutkailemme monesti elämää työn kautta. Itse olen antanut työlle liian suuren roolin minäkuvan muodostamisessa. Se on yksi syy miksi tunnen puutetta jostakin. Arvotan työn kuitenkin perheen, terveyden, rakkauden ja monen muun jälkeen. Silti nostan sen esille suurimpana asiana. Asiana joka tuottaa harmaita hiuksia ja hammaskipuja. Mitä jos elämässä ei voikaan saavuttaa kaikkea? Ensimmäistä kertaa kyseenalaistin tämän. Voi tietysti olla mahdollista, että jokaisen elämään mahtuu vain tietty määrä onnea ja saavutuksia. Jos näin on, asettuu työelämä ehdottomasti sille listalle, jossa en kaipaa saavutuksia. Näin kun asiaa taas ajattelee ja tuumii, saa elämä uusia ulottuvuuksia. Kuka minä olen? Tuo kysymys, joka vie sinut aina vain uudestaan ja uudestaan seikkailun pariin.

Jaa tää juttu:

Kysy tai kommentoi. Jutellaan.

0 kommenttia: