image1

Suomisnäpin oma filosofi.

Voisitko palauttaa sydämeni, kiitos!


Aluksi luulin, että se oli vain yksi hetki muiden joukossa. Hetki, jossa kaksi ihmistä kohtasivat, vaihtoivat kuulumisia ja jatkoivat elämäänsä erillään, tietämättä toisistaan sen enempää kuin nimen, asuinmaan ja viimeisimmät reissukuulumiset. Näitä kohtaamisia reissaaminen on täynnä.

Edellä mainitusta kohtaamisesta on jo viisi vuotta. Itse asiassa tasan viisi vuotta tulee täyteen tässä kuussa. Pystyn vieläkin elämään tuon pari tuntisen kuin eilisen päivän: Punaista paprikaa, pippurin jämät ja parsakaalia. Kevyttä naurua ja katseita. Ja jotain, mikä jätti vahvan jäljen minuun.

On luonnollista, että hetket, jotka jättävät vahvan tunnejäljen myöskin jäävät paremmin meidän muistiimme. Esimerkiksi moni varmastikin muistaa missä oli 9/11 aikaan, mitä puki päälleen lakkiaisissa ja mitkä olivat esikoisen ensimmäiset sanat. Näissä hetkissä on sitä jotain. Tuossa hetkessä, Franz Josef Glacierillä, oli muutakin kuin pippuria ja paprikaa. 






Kaikki lähti liikenteeseen pyyteettömästä kädenojennuksesta. Olimme hostellin keittiössä tekemässä ystäväni kanssa lounasta. Seuraamme liittyi nuori hollantilainen mimmi, joka tuskaili, kun joku oli varastanut hänen ruoka-aineensa hostellin jääkaapista. Lounaaksi hänellä oli jäljellä vain makaronia ja tomaattikastiketta. Itselläni oli leikkuulaudalla punainen paprika ja iso parsakaali. Tiesin, etten jaksa millään syödä kaikkea, joten kysyin uudelta tuttavaltamme, haluaisiko hän osan ruoastani.

Maailmalla tulee osata luottaa täysin tuntemattomiin ihmisiin. Pienetkin vastoinkäymiset saattavat yksin reissatessa tuntua isoilta, kun kukaan ei ole jakamassa tuota ”taakkaa” kanssasi. Sitä itse osaa arvostaa, kun hostellin respassa tuntematon ihminen morjestaa ja kysyy, haluatko liittyä seuraamme. Tai joku tarjoaa auttavaa kättään, kun et meinaa löytää itseäsi kartalta. Kaikki nämä pyyteettömät avunannot tulevat tuiki tuntemattomilta ihmisiltä, jotka ovat tismalleen samassa veneessä kanssasi. Luottamuksen lisäksi tulee osata olla avoin. Avoin uusille kohtaamisille. Sitä kautta monesti reissaamisen ydin paljastuu: yhdessä täällä pallolla talsitaan ja eletään, kaikki yhtä arvokkaina, inhimillisinä ja haavoittuvaisina. 




Kädenojentaminen oli minulle pieni asia. Hänelle sitäkin suurempi, sillä koti-ikävä tuntui painavan nuorta hollantilaista. Hetken nautittuamme lounasta ja vaihtaessamme kuulumisia, hän kysyi, saisiko soittaa yhden kappaleen minulle ruokalutilasta löytyvällä pianolla. Sanoin, että toki.  

”People help the people.
And if your homesick, give me your hand and I'll hold it.
People help the people.
And nothing will drag you down.
Oh and if I had a brain, Oh and if I had a brain.
I'd be cold as a stone and rich as the fool.
That turned all those good hearts away.”

Birdy / People Help The People


Ehkä siinä hetkessä oli jotain muutakin kuin vain pyyteettömyyttä. Pippuria ja paprikaa. Haluaisin sanoa, että siinä oli muutakin. Ehkä jätin palan sydämestäni hänelle? Ei kai se muuten olisi jäänyt noin vahvasti mieleeni. En tiedä. Ehkä kohtaaminen muistutti minua ohi lipuvista aalloista. Aalloista, joiden päälle tulisi kivuta, jos meinaa surfata aallonharjalla. Hetkistä, joihin tulee tarttua. Ehkä. Itsehän loppupeleissä päätän ja määritän tarinan lopetuksen sekä kohtaamisen merkityksen. 

Reissatessa näitä kohtaamisia tulee jatkuvasti vastaan. Ei ehkä sydämen menetyksiä kuitenkaan joka kerta, mutta mieleen jääviä ihmisiä ja heidän kanssa vietettyjä hetkiä. Niistä voi alkaa vuosia kestävä matka tai sitten se voi jättää vain muiston, johonka pystyy palaamaan aina, kun radiosta kajahtaa tutut sävelet. Tärkeintä on olla hereillä, valppaana. Nähdä näitä tilaisuuksia. Sama asia pätee, matkustitko maailman toisella puolen vai kotona paikallisbussilla. Näitä hetkiä tulee jatkuvasti vastaan. Kyse on pitkälti siitä, mihin kiinnitämme huomiota. 


Maailma kertoo juuri niin paljon tarinoita kuin uskallat vain kuunnella sitä. Ota ja tartu ihmisiin ja kohtaamisiin. Elämään.

Alla vielä video eräästä toisesta kohtaamisesta, joka muutti elämääni.


Jaa tää juttu:

Kysy tai kommentoi. Jutellaan.

0 kommenttia: