image1

Suomisnäpin oma filosofi.

Tinder - Olemmeko pinnallisuuden kynsissä?


Vuosi sitten avauduin ensimmäisen kerran Snapchatissä seuranhaun pinnallisuudesta ja ajattelemattomuudesta. Se oli myöskin ensimmäisen kerta, kun sain kriittisiä kommentteja sisältöihini liittyen. Ehkä näkemyksissäni tai tavassa tuoda se esiin, oltiin menty tietyn rajan yli tai sitten se osui arkaan kohtaan. Kävin eilen vierailulla Uuden-Seelannin kansallismuseossa, Te Papassa. Nykytaiteen osastolla oli näyttely, joka osui ja upposi minuun. ”Share the Love” nimeä kantava teos oli kerännyt tuhansia ja tuhansia seuranhakukuvia eri sosiaalisen median alustoilta. Kuvat kertoivat karua todellisuutta: paljasta pintaa, keimailua, tissejä, pakaroita, selfieitä. Juuri niitä asioita, joita itsekin nostin esiin vuosi sitten.

Nostan saman kysymyksen esiin, jonka esitin jo vuosi sitten: Milloin seuranhausta, eli elämänkumppanin löytämisestä, on tullut näin pinnallista? Vai enkö näe noiden kuvien taakse, näe sitä syvyyttä, joka ihmisissä on? Tai tuleeko nähdä edes syvemmälle?





Ihmettelen, mitä tekemistä vatsalihaksilla, pyöreillä pakaroilla, pituus toiveilla, titteleillä, kalliiden vaatteiden esittelyillä tai kasvottomilla kroppakuvilla on seuranhaun kanssa? Ymmärrän kyllä, jos haetaan pelkkää fyysistä suhdetta, jolloin toinen nähdään objektina ja seksuaalisten halujen tyydyttäjänä. Siltikin koen, että tässä mennään osittain mainosten ja pornon luomien mielikuvien ja fantasioiden varassa, joka sekin on aivan fine juttu, joka on hyvä vain tiedostaa. Voiko kuitenkaan olla mahdollista, että niin moni noista paljasta pintaa näyttävistä ihmisistä, hakee ainoastaan vain fyysistä läheisyyttä, hetken huumaa?


Kuvia katsellessani huomaan, kuinka en sovi tuohon muottiin. Hetken mietin, että olisipa minullakin kaikki kuusi vatsalihasta, joita kuvata. Itsevarma katse, joka riittäisi huuman saamiseksi sekä vahvat käsivarret, jotka viestivät turvaa. Mitä jos minulla olisikin nuo kaikki edellä mainitut? Mitä sitten tapahtuisi? Mitä se muuttaisi? Entä jos sekään ei riitä? 

Ahdistun hetkeksi. Työnnän ajatukseni sivummalle. En halua jatkaa pidemmälle. 

Muutan mieleni ja palaan ajatuksen kulkuuni. Tuohan on suorastaan vaarallista ajatella, että tulee olla näyttävät lihakset ja tulinen katse. Jos en omaisi tervettä itsetuntoa enkä luottaisi siihen, mitä olen, olisin heikoilla. Tuo voisi olla nimenomaan se ainoa malli, johonka minun tulee mahtua. Moni varmastikin tiedostaa, ettei asian laita ole noin. ”Terve järkihän sen sanoo!” Terve järki on kuitenkin eri asia, kuin se, miten tunnemme tai tulkitsemme todellisuutta. Mielikuvilla luomme todellisuutta. 


Tuleeko meidän tosiaan luoda kova ja näyttävä ulkokuori, joka kestää takaiskuja, antaen kuitenkin meille tykkäyksiä ja huomiota? Entä jos ulkokuori murenee? Entä jos haluaisikin avata sisintään ja näyttää kuka oikeasti on? Ei, ei! Se kuulostaa aivan liian suurelle riskille, kun katsoo kanssakilpailijoiden kuvia.  

Elämmekö nykyään pitkälti pelkän pintapuolen varassa deittiseuraa hakiessamme? Kysymys on hyvin kärjistävä. Tiedän sen itsekin. Ymmärrän hyvin, että useimmiten ihastumme ulkoiseen olemukseen ensimmäisenä. Onhan se meidän ”kävelevä käyntikorttimme”. Nykyinen mielikuva seuranhausta on ainakin saanut itseni varovaiseksi. En tiedä teistä, mutta koen seuranhaun olevan kilpavarustelua, jossa pärjäävät ne, jotka uskaltavat nostaa hieman paidan helmaansa ja näyttää Calvin Kleininsa.

Miksi sitten haen seuraa sosiaalisen median kautta, jos tämä nostaa minussa karvat pystyyn? Some on luonnollinen osa elämääni ja etenkin vapaa-aikaani. Paikka, jossa keskustelen ystävieni kanssa, jaan elämästäni hetkiä, viihdytän ja koulutan itseäni sekä keskustelen tuntemattomien ihmisten kanssa. Internetti ja sinne ladatut sovellukset antavat loputtomat mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin ajasta ja paikasta riippumatta. Olen toki käynyt lavatansseilla ja voin sanoa, etten ole eläissäni kokenut niin paljon pelkoa ja pakokauhua: Mitä jos joku tulee pyytää tanssimaan? Olen kierrellyt supermarketin käytäviä ees sun taan sinkkukori kädessä muita ”kohtalon tovereita” etsiessä. Ystäväpiirissäni ei ole joka viikko illan istujaisia, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Tuntemattoman ihmisen pysäyttäminen kadulla tuntuu karmivalle ajatukselle. Mistä muualta sitten lähteä seuraa etsimään? Sinkkuristeilyt? Ilmoitus kaupan seinälle? Reality-ohjelmat, noh, onhan sitäkin tullut harkittua ja mukaankin pyydetty. Monet vaihtoehdot eivät tunnu itselleni niin luonnollisille kuin sosiaalinen media.



Voin olla väärässä, korjatkaa jos näin on, mutta mielestäni kumppanin löytäminen on toisen ihmisen näkemistä aitona ja vapaana. Vapaana rajoitteista ja normeista. Aitona omana itsenään siitäkin huolimatta, että voi sattua. Se jos jokin on rohkeaa ja ihailtavaa. Tätä on kuitenkin vaikea hahmottaa  noista itseään paljastavista seuranhakukuvista.

Toivon, että älykkyydestä tulisi uusi musta seuranhakumarkkinoilla. Olisin erittäin tyytyväinen, jos tissivakojen sijaan vastaan astelisi nainen kirja kädessä. Eikä edes tarvitsisi kuvaa varten asetella huulia törrölle eikä hiuspompulaa tiukalle. Riittää vain, kun kuvassa olisi pelkästään hän, ilman suojamuureja ja naamareita. Tiedän, se vaatii paljon nykyään. En itsekään uskalla laittaa itseäni likoon juuri sellaisena kuin haluaisin. 


P.S. Kelatkaa nyt hetki, jos jengi hakisi IRL seuraa samalailla kuin somessa. Kelatkaa! Niimpä.

Jaa tää juttu:

Kysy tai kommentoi. Jutellaan.

8 kommenttia:

Emmi Tuomisto kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus, mutta jäin miettimään sitä, että onneksi siellä somessakin voi hiihdellä omia latujaan myös. Esimerkiksi just Tinderissä en ikinä klikkaa tykkäystä profiilille, jossa ei ole tekstiä (tekstiä jossa on jotain ajatusta ja informaatiota, joka kiinnostaa mua. Esimerkiksi jos kirjat on mainittu, tykkään melkein aina.) ja jos jollain on joku sixpack esillä, automaattinen swaippi vasemmalle, koska tiedän heti, ettei mun ajatusmaailma kohtaa sen ihmisen kanssa. Aika kätevääkin lopulta.

Anonyymi kirjoitti...

Samoja ajatuksia kuin Emmillä tuossa yllä. Olin monta vuotta Tinderissä ja vaikka sulhokandidaattien plärääminen siellä onkin todella sattumanvaraista, niin yllättävän paljon kuvista voi kuitenkin päätellä sen toisen ihmisen sielunmaailmasta. Esim. runsas vessapeiliselfieiden määrä featuring vilkkuvat kalsarinkaulukset, kuvia autoista, aseista ja metsästyskoirista ja niin edelleen - ei ehkä meikän pala kakkua.

Anni kirjoitti...

Olen miettinyt tätä aihetta paljon viime aikoina. Olen ollut sinkkuna jonkin aikaa, ja välillä tuntuu että nykyinen deittailukulttuuri on niin erilaista kuin ennen. Some on varmasti vaikuttanut asiaan. Miksi sitoutua, kun muutamalla pyyhkäisyllä voi löytää jonkun vielä paremman. Vaihtoehtoja on lähes loputtomasti. Sanat "säätö" ja "fwb" näkyvät joka puolella, ja tuntui siltä, että ei haluta mitään pysyvää, mikä on turhauttavaa. Siinä pieni avautuminen, teksti sopi niin hyvin viime aikojen mietteisiin :D

isivuosi kirjoitti...

Kyllähän nykymaailma pelottavan pinnallinen, onneksi omalla kohdalla voi vaikuttaa omilla valinnoilla ja tekemisellä.
Mun on pakko tähän lisätä, ettei tinder pelkästään huono ole. Sieltä löytyi puoliso ja upean tyttäreni äiti.

http://isivuosi.blogspot.com/

Joonas kirjoitti...

Hei kiitti kommenteista. JES et saatiin keskustelua aikaiseksi, on todella jees kuulla muiden ajatuksia kanssa. Emmin pointti on justiinsa noin. Itsehän päätämme minkä merkityksen annamme asioille ja mitä näemme. Ehkä en osannut tuoda esille selkeästi et enempi mua mietityttää juuri toi iso kuva. sama toistuu mainonnassa: hoikkia ja lihaksikkaita malleja esittelee tuotteita. nyt jo nähdään miten kuvat vaikuttavat nuorten mielikuviin siitä, millainen tulisi olla. tää pointti jäi selkeemmin tuomatta esiin. Mutta siis samaan aikaan esim tinder antaa oivan mahdollisuuden löytää sen kumppanin siinä missä ne lavatanssitkin. Ehkä se avoimuus ennen kaikkea, Joonas.

Anni, i feel you! :D

Yks asia mikä liittyy tähän myös on se, et minkä verran haluaa antaa omaa aikaansa kun pinnan perusteella tulisi valita jatkoon vai ei. millaisia ajatuksia teillä on tähän?

Milla kirjoitti...

Heräsin tuossa kahdelta niin en ole oikein vielä kerennyt muotoilla kunnolla tätä mun kommenttia. Muistan kuitenkin sinkkuna ollessani että yritin väkisin etsiä niistä hottistyypeistä myös sitä särmää ja älyllistä puolta ja ajattelin että kaikista se löytyy jollain tapaa. No, sain usein pettyä, sillä juuri sitä yhdenlaista seuraa oltiin vain etsimässä.

Melkein nousee kyynel silmään, kun muistelee sitä onnenpäivää kun tapasin nykyisen kumppanini, entisen opiskelukaverini, Tinderissä. 200 km oli meidän välissä ja oli valittu seura vain 50 km säteellä molemmilla. Onneksi Tinder näköjään myös optimoi, jos on Facebook-kaverina.

Muistan vieläkin sen jännityksen tunteen, kun mietin kummalle puolelle swaipata. Pilatako ystävyys? Juuri eronneena onneksi joku piru kuiskasi korvaan että 'elä vähän' ja kun ruutuun tuli heti MATCH taisin jopa vähän hihitellä ääneen. :D Toivottavasti säkin löydät sen sun ihmisen, oli se sitten mitä kautta vaan. :)

Elsa kirjoitti...

Jaan vahvasti samoja fiiliksiä, kun ylemmät kommentoijat ja sä itse tähän asiaan. Tinderin pinnallisuuden ja myös henkisen kuluttavuuden vuoksi poistin sen myös ite tossa muutama päivä sitten. Olen toki tavannut myös tosi mielenkiintosia tyyppejä tinderin kautta, mutta aika vähässä ne ihmiset on siihen verrattuna minkä verran siellä on tullut roikuttua. Tohon oman ajan antamiseen varmaan liittyy myös se, minkä koin kuluttavaksi tinderissä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on mielenkiintoista, mutta mitä sitten jos keskusteluissa ei mennä yhtään pintaa syvemmälle (ymmärrettävistäkin syistä, kuten itsensä suojeleminen yms.). Itse koin parhaimmaksi tavaks aina sen, että jos tyyppi vaikuttaa kiinnostavalta, niin näkee mahdollisimman nopeesti toisen, ennen kun ehtii muodostaamaan itelleen jonkin kuvan siitä ihmisestä ja sitten pettyy, kun se itse muodostettu kuva ihmisestä ei vastaakaan sitä todellisuutta.
Jaan kyllä Emmin fiilikset myös tollasiin pinnallisempiin kuviin, helposti jätän antamatta sellasille tykkäystä, koska koen, että ajatusmaailmat ei oikeen vois kohdata. Joskus kuitenkin tulee vastaan tyyppejä, joiden bion teksti onkin tosi ristiriidassa pinnallisten kuvien kanssa. Sillon tulee just mietittyä, onko kuvat laitettu vaan sen perusteella et tinderiin "kuuluis" laittaa sellasia.

Miumiu kirjoitti...

Itse luovutin juuri näistä yllä mainituista asioista ja syistä johtuen Tinderin kanssa, ja siirryin OKcupid:iin, sirllä tuntuu ihmiset etsivän jotenkin syvemmin kohtaamista, mutta myös ystävyyttä ja siellä niillä erilaisiin kysymyksiiin vastaamalla löytää myös enemmän samanhenkisiä heppuja ^^ Minä haluan aitoutta, virheitä ja ihmisiä, en turtunutta pintaa ja parhaita kuvakulmia.