image1

Suomisnäpin oma filosofi.

Valintojen valtatiellä - Entä jos...

Kirjoitettu 1.4.2018

Kun valmistuin 2013 tradenomiksi, tiesin, etten jatka liiketalouden parissa, vaan suuntaan aivan muihin hommiin, jos suinkin on mahdollista. Mietin eri jatko-opiskelumahdollisuuksia sekä täysin uusia aloja, kuten puusepän ammattia. Muistan myös sähköpostitelleeni Kilroyn kanssa liittyen opintoihin ulkomailla ja erityisesti Uudessa-Seelanissa. Kaikista esitteistä silmääni pomppasi yksi paikka ylitse muiden, Dunedinin yliopisto. Tutkailin internettiä ja mietin, entä jos lähtisinkin maapallon toiselle puolen opintojen perään. 

Maailma ei kuitenkaan vienyt miestä vielä mukanaansa, vaan päätin muuttaa Helsinkiin töiden perässä.


Noista suunnitelmista on nyt viisi vuotta. Istun kyseisen opiskelukaupungin, Dunedinin keskustassa. Katson ympärilleni ja vedän syvään henkeen. Entä jos olisikin muuttanut tänne opiskelemaan? Miltä elämä mahtaisi näyttää nyt? Ehkä valmistuttuani maisteriksi Dunedinin yliopistosta, olisin muuttanut Wellingtoniin tehden matkailun parissa hommia tai pyörittäisin omaa kahvilaa Dunedinin kaduilla. Ehkä. Ehkä olisin poiminut opiskelujen lomassa kiivejä yhden sesongin ajan, kun taas toisen sesongin ajan olisin polkenut viinirypäleitä. Puhuisin sujuvaa englantia ja surffaisin lomilla Australiaan. Suomen ensilumi jäisi kokematta ja juhannustaiat tekemättä. Jääkiekon MM-kisojen sijaan olisin olut kädessä huutamassa All Blacksien voittoa. Ehkä ystäväpiirini koostuisi ”kohtalon” tovereista ympäri maailmaa. Elämä olisi varmastikin hyvin erilaista. Ehkä.

Sanotaan, ettei jossittelu kannatta. Se on totta, eihän se kannatakaan monesti. Itse tykkään kuitenkin jossittelusta, koska se avaa mielikuvitukselle tilaa. Millaisia tarinoita kertoisinkaan nyt, jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja? Samaan aikaan jossittelu tuo mieleen niitä unelmia ja haaveita, joita olen joskus miettinyt tai suunnitellut. Asioita, joiden aika ei ollut silloin, mutta saattaisi olla nyt. 

Joskus aika tekee tehtävänsä tuoden lisää rohkeutta tarttua tilaisuuksiin. Ehkä en ollut valmis tuolloin lähtemään Dunendiin. Ehkä vaakakupissani painoi itselleni tärkeämmät asiat kuin maisterin paperit tai muutto uuteen maahan. Ehkä en uskaltanut nähdä itseäni Dunedinissa. On myöskin hyvä muistaa, että elämässä on tietyt reunaehdot aina läsnä, jotka ohjaavat valintojamme, halusimme tai emme. Osa raja-aidoista on kylläkin vain mielemme tuotosta, osa todellisia. On kuitenkin vaikea sanoa totuutta, mikä oli syy siihen etten lähtenyt maailman toiselle puolen rakentamaan elämääni.







Elämänpolkuja on niin monia ja erilaisia. Suurin osa tutkimattomia (niin kuin herrankin polut). En usko, että valitsemme oikeita tai vääriä teitä kuljettavaksi. Valintamme vain johtavat erilaisiin tarinoihin. Jos olisin valinnut Uuden-Seelannin Helsingin sijaan, uskon silti, että olisin tässä samassa pisteessä kuin nyt olen: onnellinen, tasapainoinen, täynnä elämän iloa ja lukuisia tarinoita kerrottavana. Sama Joonas, eri tarinoilla. Tiedän kuinka naivisti ajateltu, mutta näin haluan asian nähdä. Toki en halua vähätella ympäristön vaikutusta meihin. Vaikuttaahan ympäristö kuitenkin eniten siihen, keitä meistä tulee. Suurin eroavaisuus olisikin ympärilläni olevat ihmiset sekä arvomaailma, jos olisin muuttanut Dunediniin. Ehkäpä juuri ne tärkeimmät asiat elämässä näyttäytyisivät hyvinkin erilaisina.

Sitä ei aina tule mietittyä, miten kaikki, niin arkiset kuin elämääkin isommat valinnat vaikuttavat jatkuvasti meihin, ja kuinka paljon muiden ihmisten valinnat vaikuttavat arkeemme tai tulevaisuuteemme. Toki ei sitä kannata päivästä toiseen käyttää energiaan miettien, miten päivän kulku olisi muuttunut, jos olisin hypännyt varttia aikaisemmun ratikan kyytiin tai mennyt lounastamaan vakiomestan sijaan naapuri ravintolaan. Varsinkin lukioaikoina ei sitä jaksanut miettiä perjantaita pidemmälle, vaan tuli enemmänkin elettyä siinä hetkessä. Hetkessä elämisessä on puolensa. Samaan aikaan kun tulisi elää hetkessä, tulisi pystyä myös näkemään viikonloppua pidemmälle, joskus vuosien päähän. Tätä kai kutsutaan suunnitelmalliseksi ja ehkä päämäärätietoiseksi elämiseksi, jota arvostamme yhteiskunnassamme.






Sitä pohtii, olisinko siltikin pelannut samat kortit elämässäni mutta vain eri järjestyksessä, jos olisin lähtenyt Uuteen-Seelantiin? Tai, että onhan minulla vieläkin kaikki mahdollisuudet lähteä Dunediniin opiskelemaan maisteriksi. Tai puusepäksi. Eikö vain? Olisinko 5 vuoden opiskelujen jälkeen palannut Suomeen, perustanut ravintolan, juontanut satoja tapahtumia, hypännyt sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan, nauranut itseni kippuralle ystävieni kanssa ja kokenut masennuksen oireita. Tai olisiko nuo asiat vasta edessäpäin. Kiehtovaa leikitellä tällä ajatuksella.

Nyt kun katson tätä kaupunkia ja näitä ihmisiä, pohdin vakavissani tänne muuttamista. Tunne on kuitenkin hetkellinen, sillä muistan, mikä minua odottaa Suomessa. Aika ei taida olla vieläkään oikea Dunedinille. Tai sitten on vain hyvä päästää irti yhdestä unelmasta ja katsoa mitä muuta maailmalla on tarjolla.

PS. Alla löytyy Siskon ja Villen video, jossa lisää muun muassa Dunedinista.


Jaa tää juttu:

Kysy tai kommentoi. Jutellaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itse tein toisin ja lahdin ku veri veti ulkomaille, en ole katunut enka miettinyt etta mita jos en olisi lahtenyt. Sen sijaan mielessa pyorii ajatukset kuten, milta tuntuisi taas asua niin lahella perhetta etta voisi millon vaan menna kylaan, tulisiko kaytya useammin kuin silloin ku viela asuin Suomessa? Onko mitaan jarkea suunnitelma maksullisia jatko-opintoja ulkomailla kun Suomessa saa suht hyvantasoista yliopistokoulutusta ilmaiseksi? Tai mita jos kaykin niin etta loydan paikallisen puolison ja oma perhe syntyykin tanne, tuleekohan joskus halu palata juurille?
Hetki sitten loysin netista mietelauseen joka kuvaa kivuliaan karua totuutta ulkomaille muuttamisesta ja siita minka aspektin se muuttaa ikuisesti: You will never be completely at home again, because part of your heart will always be else where. That is the price you pay for the richness of loving and knowing people in more than one place. -Miriam Adney

Joonas kirjoitti...

Moikka ja kiitti kommentista! Siis todella osuva mietelause kyllä. Isoja kysymyksiä ja en tiedä onko sitten olemassa oikeita tai vääriä valintoja tässäkään asiassa. Kumpaa tulisi kuunnella järkeä vai sydäntä jos ne ovat täysin ristiriidassa keskenään? Tai voidaanko edes kuunnella ainoastaan toista.

Kivaa viikkoa sulle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä itse valitsisin tunteen,ja tähän tunneratkaisuun järjelliset puitteet :) Vaikeissa valinnoissa yritän muistaa mielestäni hyvän ajatuksen:
”Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” (Antoine de Saint-Exupéry)

Törmäsin vasta blogiisi, kun etsin tietoa Uudesta-Seelannista. Kivoja kirjoituksia sulla - samanlaisia on tullut pohdittua, kun itselläkin on kova halu kokea uutta ja ihmetellä maailmaa, ja tutustua sen loputtomiin mahdollisuuksiin.

Vaikka oonki jo luonut elämääni ns.järkevät puitteet,joista vanhempi polvi varmaan ottaisi "ilon" irti aina eläkeikään asti, niin sydän sanoo, että nyt on lähdettävä tutkimaan maailmaa, vaikka mulla olisikin jo ihan hyvät elämänpuitteet valmiiksi rakennettuna. Aika monimutkaisia asioita pohdittavaksi! Mielestäni tää sananparsi olikin hyvä:

"Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki." (Hellaakoski)

Ja vaikka ympäristöstä ei saisikaan elämäntyylilleen täyttä tukea, niin täytyy vain muistaa kuka itse on, ja kuunnella unelmiaan. Itse oon loputtoman utelias, uudesta innostuva seikkailijaluonne,joten sen mukaan mun täytyy varmaan tätä elämää elääkin ;)
 
”Elää sinun pitää ja tajuta se, että elät” -F.E.Sillanpää

Joonas kirjoitti...

Hei kiitos paljon fiksuista sanoista. Erityisesti toi viimeinen kappale resonoi mulle :)

Hei aurinkoo sulle ja toivottavasti löydät tiesi Uuteen-Seelantiin!

p.s. mulla on tällä viikolla tulossa vika postaus Uudesta-Seelannista. ;)