image1

Suomisnäpin oma filosofi.

Kuinka kehittää itsetuntoa?



”Jos saisit olla mitä vain, ole oma itsesi. Paitsi jos voit olla batman, be a batman.” Näin luki pitkään Instagramin esittelykentässäni. ”Ole oma itsesi” on helppo ja kaunis fraasi, jonka kuulee milloin tosi-tv-tähden tai ystävän suusta sanottuna. Toki sen voi lukea voimalausetauluista tai sitten vain meikäläisen Instagramista.

Mitä sitten tarkoittaa olla oma itsensä? Voi pojat, psykologiystäväni ovat varmasti parempia kertomaan aiheen monimutkaisuudesta sekä varmasti tietävät terveellisemmät, tieteeseen nojaavat neuvot itsetuntemuksen saloihin. Ehkä vain laitan essun päälleni ja kirjoitan keittiöpsykologin näkökulmasta, kuinka olen työstänyt omaa itsetuntoani vuosien aikana.

Oman itsetunnon rakentaminen on tuntunut paikoitellen aika kivikkoiselle, kun nuorempana homottelut ja neidittelyt ovat olleet läsnä. Samoin alipainoisuuteni. En myöskään ole istunut vallitsevaan miesmalliin, joka on johtanut monen kirjaviin tilanteisiin. Nämä asiat harvoin nousevat esiin, kun ihmiset kehuvat omaa rohkeuttani olla oma itseni. Kuljettu matka harvoin näkyy tai kiinnostaa ihmisiä. Valmis lopputulema on se, jota on helppo arvostella ja ihailla. Enkä sano, että se olisi väärin. Se vain luo illuusion jostain muusta, kuin todellisuudesta.


Muutin 16-vuotiaana omilleni uudelle paikkakunnalle. Päätin jättää osan menneisyydestäni kotikonnuille. Tuntui kuin olisin ollut lottovoittaja, kun pystyin kertomaan aivan uudenlaista narratiivia itsestäni. Kukaan ei tuntenut minua, pystyin olemaan mitä vain. Olisin voinut olla vaikka Kalle Nieminen, kokoomusperheen kuopus. Värisokea ja metsästysluvan saanut hirvimies. Ihan mitä vain. 

Lukion kolmannella luokalla päätin luopua narrin (koko luokan viihdyttäjä) roolista ja keskittyä opintoihin. Siirryin takarivistä etupenkkiin. Annoin opettajille työrauhan, samalla saaden sen myös itse. Aloin ymmärtämään omien sanojeni ja tekojeni merkityksen. Tunnistin tarpeeni miellyttää muita, sekä haluni tulla nähdyksi ja osaksi porukkaa. Aika perustavanlaatuisia tuntemuksia, mutta samaan aikaan arkoja asioita nuorelle murrosikäiselle käsitellä. Kukapa haluaisi kokea ulkopuolisuudentunnetta tai tulla syrjityksi.

Yläasteella päätin olla tarttumatta alkoholiin ja tupakkaan. Jäin silloin porukan ulkopuolelle. Hymypojasta tuli hetkessä mammanpoika. Kylläkin ylpeä sellainen. Päätin ottaa ylioppilaslakin vastaan kotipaikkakuntani lukiossa, niiden tyyppien parissa, jotka jätin taakseni 3 vuotta aikaisemmin. Moni asia oli muuttunut. Itse eniten.




Ammattikorkeakoulussa, heti ensimmäisinä päivinä minulle toitotettiin omien unelmien tavoittelusta ja sen oman jutun löytämisestä. Alkuun tuntui haastavalle ajatella itse, mitä asioita sitä oikein haluaa tavoitella, olinhan yli kymmenen vuoden ajan koulussa tottunut tekemään sen, mitä opettajat pyysivät tai vaativat. Opin toimimaan tiettyjen normien ohjaamana. Moni asia oli tullut aika kuin Manulle illallinen, valmiina paloiteltuna. Mielikuva, että vasta kolmenkympin toisella puolen, olen valmis tavoittelemaan omia unelmiani, kuten oman ravintolan pyörittämistä.

Sitten kun.

Suurin anti ammattikorkeakoulussa oli minä-kyvykkyyden kasvattaminen, eli omien ajattelun vankiloiden ravisuttelu: Miksi en pyörittäisi ravintolaa nyt, kun se kerran on unelmani tässä hetkessä? Minä-kyvykkyyden ohella opettelin sanoittamaan ääneen omat kiinnostuksen kohteeni, hahmottamaan osaamis- ja luonteenvahvuuteni sekä aloin tarkastelemaan omaa arvomaailmaani. Juurikin näiden aiheiden ympärillä vieläkin pompotellen jatkuvasti menemään sekä blaastaan luennoilla, kuinka omaa minä-kyvykkyyttä voi treenata.



Käytännön vinkit itsetunnon kehittämiseen.

Ammattikorkeakoulun opit ovat vieläkin vahvasti käsittelyssäni. Kirjoittelen säännöllisen väliajoin omia kiinnostuksen kohteitani (tekemisen muotoja) paperille. Sen jälkeen pisteytän ne 1-3. 1 tarkoittaa, etten syystä tai toisesta pääse toteuttamaan juuri tuota asiaa, vaikka kuinka haluaisin. 2 taas meinaa, että pääsen osittain toteuttamaan kiinnostuksen kohdettani, mutta mielellään tekisin sitä enemmän. 3 meinaa, että pääsen toteuttamaan itseäni tuon asian parissa tarpeeksi. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni paperilla oleva asia, olisi lähellä 3.

Harjoitus on simppeli ja sen hienous on alitajunnassa. Kun sanoitamme asioita ääneen itsellemme, alitajuntamme alkaa myös näkemään mahdollisuuksia ympäristössä. Tieteellistä näyttöä en ole tälle vielä löytänyt, mutta empiiristä tutkimusdataa sitäkin enemmän. Suosittelen ottamaan tälle aikaa ja tilaa, sekä muista, että asiat muuttuvat paperilla ajan myötä, joten listan säännöllinen päivittäminen ei ole pahasta.




Omien vahvuuksien hahmottamiseen olen käyttänyt ystäviäni hyödyksi. Kuunnellut mitä asioita he sanovat minusta. Toki tämän lisäksi olen työnantajiltani aina vaatinut jatkuvaa palautetta. Tietynlainen vaatimattomuus paistaa ainakin itsestäni. ”No en mä nyt oo mitenkään erityisen hyvä missään, tällaisia juttuja nyt tulee vain tehtyä”. Kehujen vastaanottaminen on haastavaa, mutta siihenkin on helppo harjoitus: Kiitä ja ole hiljaa. Luonteenvahvuuksien tunnistamiseen löytyy Internetistä erilaisia testejä. Testit ovat testejä, se on hyvä muistaa. Niiden tärkein tehtävä ei ole antaa absoluuttista vastausta, vaan herätellä ajattelemaan ehkä uudelta kulmalta ja antamaan suuntaviittoja. 

Luonteenvahvuuksia harvoin nostetaan esille tai edes ajatellaan. Yleensä keskitymme osaamisvahvuuksiin ja niiden kehittämiseen. Luonteenvahvuuksien hyvä puoli on, että jokaiselta meiltä löytyy ne, painotus saattaa vain muuttua ajan ja ympäristön myötä. Yksi omista luonteenvahvuuksistani on uteliaisuus. Kyselen tosi paljon. Kyselen myös niitä tyhmiä kysymyksiä, joita harva uskaltaa sanoa. Hyödynnän tuota ominaisuutta jatkuvasti ryhmätilanteissa. Oikeiden kysymysten esittäminen on yleensä tärkeämpää kuin oikeiden vastausten saaminen. Tästä minua yleensä kehutaankin. 

Arvot. Huh heijaa. Kaikista tärkein asia. Arvot ohjaavat toimintaa. Arvot sanoo, mitä tulisi tehdä. Arvot myös muistuttavat teetkö oikeita asioita, käytätkö aikasi ja energiasi sinulle tärkeiden asioiden parissa. Minkä asioiden puolesta olet valmis vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä? Itselleni oikeudenmukaisuus on yksi vahvimmista arvoista, joka on ohjannut tekemistäni niin työpaikkojen valinnassa kuin projekteissani ja some-sisällöissä. En sano, että toimin aina arvojeni mukaan, mutta yritän parhaani. Suosittelen myös sanoittamaan ääneen omia arvojani, jolloinka saman henkiset ihmiset ajautuvat helpommin saman pöydän ääreen. Tällä tavoin löysin nykyisen työpaikkanikin.


Itsetuntoni kokee säännöllisin väliajoin myöskin eksistentiaalisia kriisejä. Yleensä kriisien mittakaava on jättiläismäinen, kylläkin ainoastaan omien korvieni välissä. Kun puhun asioista ääneen ystävilleni, huomaan todellisuuden ja tunteen välisen kuilun. Omassa mielessä asiat tuppaantuvat useimmiten vinoutumaan ja sen takia, olenkin äärimmäisen kiitollinen ystävilleni, joiden kanssa voin jatkuvasti käydä keskusteluja, joiden pohjalta ajattelunikin suoristuu ja kirkastuu. 

Oman itsetunnon käsittelyssä ja sen kehittämisessä on hyvä muistaa, että mikä toimii minulle, ei välttämättä toimi sinulle. Tärkeintä on aktiivinen toimijuus oman ajattelun kehittämisessä ja itsensä tuntemisessa. Virikkeiden löytäminen ja ajan ottaminen. Tuskan parahduksia tulee varmasti, mutta ne kuuluvat asiaan.


Millaisia vinkkejä sulla on laittaa jakoon oman itsetunnon kehittämisessä?

Jaa tää juttu:

Kysy tai kommentoi. Jutellaan.

0 kommenttia: